Viime vuosien aikana Suomessa on ollut vaikea välttyä kuulemasta laajamittaisen taideväärennöstapauksen paljastumisesta. Oikeudenkäynti taidehuijausten selvittämiseksi on jatkunut jo vuosia. Vuoden alussa alkoi massiivinen oikeudenkäynti, jota kuvaillaan suureksi jopa Euroopan mittakaavassa. Tapauksessa on ikävään valoon ja vähintäänkin kiusallisen epäilyn kohteeksi joutunut monia toimijoita, jotka todennäköisesti ovat toimineet täysin moitteettomasti.
On selvää, että ennen oikeudenkäynnin pitkäksi ennustetusta kestosta huolimatta on taidealan kaupan jatkettava eteenpäin. Toivottavasti kaiken selvitystyön tuloksena ilmapiiri puhdistuu ja sekä rikoksiin syyllistyneet saavat ansionsa mukaan. Ja ennen kaikkea, että kaiken aikaa eettisesti ja rehellisesti toimineet tahot saattavat huojentuneina jatkaa toimintaansa.
Tapauksen yhteydessä on korostettu keskinäisen luottamuksen voimaan ja pienehkön asiantuntijajoukon määrään. Taiteen ostajilla on ollut jopa sokea luottamus teosten aitouteen, niiden alkuperää ja taustoja harvoin kyseenalaistetaan. Hyvässä uskossa on hankittu sijoitusmielessä kalliitakin taideteoksia esim. Edelfelt, Gallen-Kallela tai Schjerfbeck.
Missä kulkee ostajan ja myyjän vastuu? Milloin myyjä tai teoksen välittäjä voi pestä kätensä vastuusta työn aitoudesta? Taiteeseen sijoittajan ja ostajan kannattaa olla erityisen tarkkana – selvittää taustat mahdollisimman tarkasti ja tukeutua ammattitaitoiseen taideasiantuntijaan.
Taidemuseoissa on Suomen parhaat taideasiantuntijat, taidehistorioitsijat, konservaattorit ja materiaalianalyytikot. Suurimmat huutokauppakamarit tekevät tiivistä yhteistyötä museoiden tutkijoiden kanssa. Tämä on aikaa vievää, mutta ehdottoman tärkeää.
Ns. ”villi taidekauppa” on paljon ongelmallisempaa. Moni on viimeaikoina herännyt pohtimaan omassa kodissa olevien teosten aitoutta. Yleensä pitkään suvussa olleet teokset ja niiden taustat tunnetaan, eikä syytä huoleen ole. Perityt maalaukset, niiden mukana kulkevat tarinat ja mahdolliset dokumentit ovat turvallinen tae aitoudesta.
Teoksia voi tutkituttaa myös jälkikäteen jos epäilys herää. Kuten monessa muussakin sijoitustoiminnassa, oli se sitten pienimuotoista tai laajamittaisempaa, asiantuntijuuteen kannattaa nojata ja hieman panostaa rahaa. Luonnollinen tilaisuus tähän tulee vaikkapa perinnönjaon yhteydessä kun mietitään muutenkin jaettavan omaisuuden kohtaloa.
Toivotaan kuluvan vuoden puhdistavan taidekaupan, jotta me kaikki taiteen ystävät voisimme turvallisin mielin jatkaa tai jopa aloittaa uuden keräilyharrastuksen.