Mitä on suomalainen korutaide?
Tätä pohdiskelivat Lars ja Helena Pahlman 2013 ilmestyneessä kirjassa ”Itsenäisyyden ajan suomalainen koru”. Heillä on laaja perspektiivi korutaiteeseen Suomessa ja ulkomailla. Pahlmanien korukokoelma Suomessa on vertaansa vailla. Paitsi kotimaista myös kansainvälistä korutaidetta sisältävä kokonaisuus on runsaudensarvi, jonka vanhimmat yksilöt ovat suomalaisia antiikkikoruja, uusimmat moderneja käsitteellisiä koruja.
Autonomian aika korutaiteessa
Autonomian aikaan maamme kultasepäntyössä ja korutaiteessa on havaittavissa vaikutteita sekä idän että lännen perinteistä. Niin Ruotsin pitkän kultaseppäperinteen kuin Venäjän keisarillisen hovin kukoistuskausi olivat molemmat merkittäviä vaikutteiden antajia suomalaiselle jalometallikäsityölle. Pietarissa työskennelleet kultaseppämestarit saivat oppinsa ja työskentelivät kisälleinä ja mestareina keisarien hovihankkijoiden työpajoissa. Tätä perintöä on meille tehnyt tunnetuksi Ulla Tillander-Godenhielm ansiokkaalla tutkimustyöllään. Jo autonomian aikana Suomessa toimi merkittäviä ja omintakeisia kultaseppiä, joista tunnetuimpia ja tuotteliaimpia olivat helsinkiläiset Roland Mellin (1833-1867 )ja poikansa Otto Roland Mellin (1860-1907). Mellinin etruskivaikutteiset kultakorut ovat taidokkuudessaan vertaansa vailla. Myös jotkut taiteilijat alkoivat vuosisadan alkuvuosina suunnittelemaan koruja, runsaslukuisen määrän koruja piirsi mm. Erik O.W. Ehrnström kansallisromantiikan hengessä.
Otto Roland Mellin, 1870-luku. Kuva Bukowskis.
Vaatimattomuuden aikakausi
Sotavuosina korutaide eli materiaalipulan vuoksi hiljaiseloa ja valmistettuja koruja leimasi vaatimattomuus. Erityisen suomalaisiksi koruksi on mielletty Kalevala Korut. Koruajatus lähti kirjailija Elsa Heporaudan unelmasta pystyttää patsas suomalaisen naisen kunniaksi, ja tämä päätettiin rahoittaa myymällä koruja. Ensimmäinen kokoelma pronssisia Kalevala Koruja valmistui 1937, niiden suunnittelija oli Germund Paaer, josta tuli Kalevala Korun taiteellinen johtaja. Osittain muinaislöytöihin ja historiaan viittaavista koruista tuli valtavan suosittuja ”kaikkien naisten koruja”. Kuitenkin melko pian 1940-luvulle tultaessa alkoi korumaailmassa muun taiteen tavoin näkyä pyrkimys kohti modernimpaa ilmaisua ja pelkistämistä.
Rannekoru pronssia, Kalevala Koru. Kuva Bukowskis.
Pelkistetty linja
Skandinaavinen vaikutus, erityisesti tanskalainen suoralinjaisen graafinen suuntaus tuli vallitsevaksi trendiksi korumuotoilussa. Uranuurtajana uudessa tyylissä oli jonkin aikaa Kööpenhaminassa työskennellyt Bertel Gardberg ja hänen selkeät hopeakorut. Gardbergin vanavedessä 1950-luvulla tuli suuri joukko korumuotoilijoita, jotka erilaisissa korusuunnittelukilpailuissa lähtivät innokkaasti pelkistämään suomalaista korua. Näitä suunnittelijoita olivat mm. Eero Rislakki, Elis Kauppi, Paula Häiväoja ja Björn Weckström. Suosikkimateriaaliksi nousi hopea. 1950-60-luvut olivat leimallisesti muotokieleltään pelkistettyjä niin taideteollisuudessa yleensäkin, näin myös koruissa.
Bertel Gardberg, 1959. Kuva Bukowskis.
Aivan 1950-luvun lopussa kuvataiteessa informalismi – taide ilman muotoa – tuli vallitsevaksi. Tähän abstraktin taiteen suuntaukseen tarttui myös nuori kultaseppä Björn Weckström. Hän alkoi valmistaa koruja ”steriilin ja kylmän hopean” sijasta lapin hippukullasta. Monimuotoiset, röpölöiset ja himmeäpintaiset kultakorut olivat täysin muuta mihin aiemmin oli totuttu. Weckströmin koruja kritisoitiin jopa epämääräisiksi ja möhkälemäisiksi. Viimein arvostus ja tunnustus aikaansa edellä olleelle korutaiteilijalle tuli vuonna 1965, jolloin hänen suunnittelemansa ”Kukkiva muuri” kultakoru voitti pääpalkinnon Rio de Janeirossa. Kilpailu järjestettiin kaupungin 400-vuotisjuhlan kunniaksi. Tämä tunnustus toi arvostuksen Björn Weckströmille nyt viimeistään sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Tähän 1960-lukuun voi mielestäni päättää korumme historiaosuuden. Tultiin aikakauteen, jolloin lähdettiin valloittamaan avaruutta, ja se onkin sitten täysin uuden ja modernin aikakauden alku – myös suomalaisessa korutaiteessa.
Kukkiva muuri, Björn Weckström 1965. Kuva Bukowskis.