Birger Kaipiaisen koristemalja. Kuva Valööri.
Tapasin aiemmin keväällä ystäväni, joka kertoi nauhoittavansa ja kirjaavansa ylös keskusteluja ikääntyvän äitinsä kanssa. Äiti on yli 80-vuotias, mutta muistaa hyvin asioita sukulaisista, ystävistä ja nuoruudestaan. Ystäväni oli herännyt ajatukseen muistitietojen ylös kirjaamiseen jo muutamia vuosia sitten. Nyt mielenkiintoisia jutuja on kertynyt jo mukavasti, kun ”muistelusessioita” on nauhoitettu pari kertaa vuodessa. Suunnitteilla on kuvitettu kirjanen suvun vaiheista.
Paitsi sukulaissuhteista ja henkilöistä, heille on samassa yhteydessä tullut puheeksi erilaiset esineet ja taide, jota on kerääntynyt vuosikymmenten saatossa. Mitään maailmanluokan arvotaidetta perheessä ei ole, mutta kuitenkin paljon sellaista, mistä on ollut mukavaa tietää tarkemmin. Esimerkiksi mistä ja keneltä mitäkin on aikoinaan hankittu tai saatu. Ystäväni mukaan on ollut yllättävää, kuinka erilaisia ja tarkkojakin muistoja ja tietoja esineisiin liittyy. Sama koskee tavaroita, joita löytyy kaapeista ja varastosta, jotka myös muisteloiden ohessa on otettu tarkasteltaviksi.
Arvid Bromsin maalaus. Kuva Valööri.
Tästä onkin helppo siirtyä aiheeseen, josta olen monesti aikonut kirjoittaa. Mitä tapahtuu, kun muistot ovat muistoja ja jäljelle jäävät vain konkreettiset tavarat? Varmaankin paljon rakkaita asioita ja tapahtumia, joihin voi myöhemmin ajatuksissa palata. Näiden lisäksi ja itse asiassa hyvin pian alkaa konkreettinen esineiden ja asioiden järjestely. Perunkirjoitus, jossa selvitetään omaisuuden tilanne, pitää tehdä kolmen kuukauden kuluttua omaisen kuolemasta. Tällöin olisi suuri apu siitä, että irtaimistosta olisi olemassa jotain konkreettista. Mutta useinkaan valitettavasti näin ei ole.
Liian usein kuulen sanottavan: miksei esineistä tai niiden kohtalosta puhuttu ajoissa? Miksen tullut kysyneeksi asiaa, kun se vielä oli mahdollista? Elinaikana kannattaa rohkeasti puhua asioista, kaikistahan meistä joskus aika jättää. Kuka ja minkä ikäinen tahansa voisi pitää yksinkertaista luetteloa esineistään ja omaisuudestaan – oli kyseessä sitten suuri tai pieni omaisuus. Olen nähnyt koteja arvioidessani monesti lappuja, joihin omistaja on kirjoittanut nimen, kenelle haluaa kyseisen esineen jättää. Korurasioista on löytynyt kannen sisältä lappusia, jotka kertovat korun alkuperästä. Aika järkevää, eikö? Olen nähnyt myös ruutuvihkosia ja konekirjoitusliskoja, joihin on luetteloitu tärkeimmät esineet. Joskus näkee listoja, joita on laadittu vakuutuksen tai mahdollisen varkauden varalta. Moni on myös valokuvannut esineitä, jolloin niiden tunnistaminen entistä enemmän helpottuu. Tällaiset listat ovat tärkeitä dokumentteja, kun perunkirjoitusta aletaan laatimaan. Myös silloin, jos kotiin murtaudutaan ja tavarat varastetaan. Näissä tapauksissa kaikkien esineiden osalta arvot pitää määritellä uudelleen eli päivittää.
Yksi erittäin tärkeä asia loppupeleissä on hyvissä ajoin ja oikein laadittu testamentti. Testamentilla voi määrätä omaisuudesta myös hyvin yksityiskohtaisesti. Nuorikin ihminen voi tehdä testamentin, jolloin sen päivittämisestä säännöllisin väliajoin pitkin elämää ei synny suuria tunnekuohuja. Järkevästi ja ennakoivasti toimimalla jälkipolvi säästyy monelta murheelta ja pahimmassa tapauksessa riidalta.
Kuva Valööri.
Aurinkoista ja muistorikasta kesää – sään puolesta vaikuttaa lupaavalta!